tiistai 1. maaliskuuta 2016


BLOGIN UUSI OSOITE


KIITOS KAIKILLE JA NÄHDÄÄN UUDEN OSOITTEEN PUOLELLA

perjantai 12. joulukuuta 2014

Puikkoja, purkamista ja paketteja

Johan on äkkiä päässyt syksy vaihtumaan Jouluun. Ilmat eivät ole olleet kovin talvisia, mutta silti jaksan jo hieman fiilistellä Joulutunnelmaa. Tänään puikkojen kilinää tahitti vuoden ensimmäiset joululaulut. Vielä on muutama työ punkinkonttiin tekemättä, mutta tässä viime kuun lahjatuotoksia muutama.

Pipo kruunukavennuksilla ja käännettävällä resorilla isälle. Hauska pipo jonka saa näyttämään erinlaiselta riippuen onko resori käännettynä vai ei. Pipon ohje löytyy ladattava versiona täältä.

Isoveljelle syntyi einiinhienot Game of Thrones tumput. Käsialan laatu näissä hieman surkeaa ja työssä käytetty kahta eri paksuista lankaa mikä ei ainakaan paranna asiaa. No ajatushan on tärkein ? Näiden lisäksi veljelle on valmistumassa samaa sävyä olevat virkatutu kynsikkäät. Ohje näihin susitumppuihin löytyy raverlyltä.



Ensiviikolla ollaan lähössä joulunviettoon Viroon ja vaikka takana onkin jo yksi laivareissu koiran kanssa, silti vähän jännittää miten matka onnistuu. Lisäksi mulla ei ole mitään hajua kuinka eläinlääkäriasemat on Pärnussa auki joulun alla, ja ollaan jo joulupäivänä palaamassa suomeen. No eiköhän kaikki selviä ajallaan, turha sitä on murehtia.

tiistai 4. marraskuuta 2014

Pom pom

Lilly pääsee taas esittelemään kaikkea "ihanaa" mitä emäntä on keksinyt hänelle ostaa.
Lilly alkoi nirsoilemaan kana-riisi nappulansa kanssa ja alun perin ideana oli vain tilata kokeeksi kala-peruna nappulaa. Huomasin sitten että zooplussalta löytyi myös edullisia takkeja, joten pitihän tytsylle pistää talvikerrasto kuntoon. Olen aiemminkin tilannut zooplussalta ja jälleen kerran tuotteet olivat hyviä ja edullisia. Ainoana miinuksena oli se että nappulapussi oli revennyt kuljetuksen aikana ja osa napuista valunut ulos pussista. No katsotaan mitä zooplussa sanoo kun pistän vähän palautetta asiata. 
Nappula kuitenkin maistuu neidille erittäin hyvin, joten aion tilata sitä varmasti myös jatkossa. Myös tilattu Polar Bear talvitakki tuntuu hyvin laadukkaaksi hintaansa nähden. Siinä on kestävän oloiset kiinnityksen, lämmin vuori ja passeli istuvuus. Nyt kelpaa odotella -20 asteen pakkasia.


Mutta ei siinä vielä kaikki. Lilly sai emännän Ikea tuliaisena ihanan oranssin jättipallon, joka on vaan NIIN paras juttu


Nyt onneksi emäntä lopetti kameran kanssa kiusaamisen ja Lilly pääsee vihdoin nauttimaan oranssin pallon seurasta kynttilänvalossa.